Tehdään yhdessä työelämästä miellyttävämpää, yksinkertaisempaa ja tuottavampaa – kaikille! Kulttuuri, teknologia ja työympäristö ovat avainasioita, jotka auttavat yrityksiä parantamaan digitaalista työntekijäkokemusta. Autamme kasvuyrityksiä hybridityössä, prosesseissa ja teknologiassa.
Star IT on perustettu vuonna 2011. Toimistomme sijaitsevat Espoossa ja Tampereella. Palvelemme kansainvälistyviä asiakkaitamme Suomen lisäksi esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa, Virossa, Espanjassa sekä USA:ssa.
Asiantuntijatiimissämme on tyhjä tuoli, jossa olisi olisi tilaa osaavalle GOOGLE WORKSPACE-ASIANTUNTIJALLE. Mielenkiintoisuus ja monipuolisuus kuvastavat päivittäisiä tehtäviäsi. Työpäiväsi koostuvat esim. asiakkaiden ympäristöjen suunnitteluun ja kehittämiseen liittyvistä tehtävistä ja projekteista sekä transitio-/migraatioprojekteista.
Jotta voisimme kutsua sinut meille hommiin, sinulla tulisi olla:
- työkokemusta kartutettuna suunnittelu-, ylläpito- ja projektitehtävistä Google-ratkaisujen toteutuksissa sekä muutenkin vahva Google-teknologioiden osaaminen ja kokemusta niihin liittyvien ratkaisujen toteutuksista,
- ymmärrys perustason infrasta ja sen ylläpidosta, sähköposti-, palvelin- ja työasemamigraatioista,
- muuntautumiskykyä ja aitoa innostusta oppia jatkuvasti uutta,
- ajattelu- ja työskentelytapa, jossa korostuu asiakaslähtöisyys ja -henkisyys,
- itsenäinen työote, joka ei kuitenkan poissulje erinomaisia tiimityötaitoja,
- sujuva kielitaito kirjallisesti ja suullisesti niin suomen kuin englannin kielellä.
Extrapisteitä saat, jos takataskussasi polttelevat soveltuvat sertifioinnit.
Entäs mitkä ovat meidän lupauksemme sinulle? Huiput ja taitavat työkaverit, liukuvan työajan ja hybridityön mahdollistama joustavuus, kattavat työsuhde-edut (mm. EPassi, vapaa-ajan tapaturmavakuutus, virvokkeet toimistoilla), eikä tietysti sovi unohtaa upeaa mahdollisuutta työskennellä viimeisimpien teknologioiden ja mielenkiintoisten kansainvälistyvien asiakkaidemme parissa!
Palkkausmallimme tässä tehtävässä on kilpailukykyinen: saat 35% omasta laskutuksestasi (esim. jos laskutettavia tunteja olisi maltilliset 120h/kk ja tuntilaskutus 130€/h, palkkasi olisi 5460€). Myös omalla aktiivisuudellasi voit vaikuttaa ansiotasoon. Työsuhteen alussa vauhtiin pääsemiseksi tarjoamme kiinteän kuukausipalkan.
Mitä vielä mietit, hakemusta rohkeasti tulemaan vaan! Seuraavaksi on sinun tehtäväsi kertoa itsestäsi. Voit hakea tehtävään helposti lähettämällä CV:si ja halutessasi vapaamuotoisen hakemuksen osoitteeseen rekry@starit.fi tai täyttämällä alta löytyvän pikahakulomakkeen, ja me otamme yhteyttä sinuun. Lisätietoja tehtävästä antaa Sami Korpi, +358 40 566 2294 tai sami.korpi@starit.fi.